Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Uudelle asiakkaalle autoon maalaus

Hain näyttöä varten uuden asiakkaan puskaradion kautta, sain todella paljon yhteydenottoja. Lopulta päädyin yksityis henkilöön joka haluaisi vuoden -49 jenkkiautoon maalauksen. Asiakas haluaa että suunnittelen hänelle maalauksen jossa on hänen lempinimensä ja ehkä joku kuva ettei maalaus jää liian tylsäksi. Minun pitää tehdä suunnitelma josta näkee miltä auto näyttäisi maalauksen kanssa. Tämä projekti kiinnostaa minua todella paljon, sillä pidän jenkkiautoista erityisen paljon.

Asioita jotka määrittävät hyvän logon

Hyvään logon määrittävät todella monet asiat, logon pitää olla tunnistettava ja uniikki jotta, sen erottaa muista logoista ja se jää mieleen. Logolla olisi hyvä olla joku tarina tai juju mistä se on tehty ja mitä se symboloi. Logon pitää olla skaalautuva, eli se toimii sekä suurena että pienenä. Typografian pitää olla selkeä ja logoon sopiva. Logossa pitää muistaa myös suoja-alue, sen pitää olla selkeä ja tunnistettavissa sekä ajaton.

Asiakastöiden tilanne

Meillä on tiimin kanssa neljä asiakasta, itse olen mukana jt partnerissa. Minulla on myös yksi asiakas jota teen yksin, RK.Moottorihulto. Jt partner tarvitsee lehti- ja facebook-mainosta. Minun tekemiä luonnoksia näkee aijemmista postauksista. Deadline jt partnerin töihin meillä on 1.3. Meidän pitäisi tiimin kanssa lähettää luonnokset asiakkaalle pian. RK.Moottorihuolto tarvitsee logon, autotarran ja käyntikortin joista vain käyntikortti on kesken. Tähän työhön minulla ei ole deadlinea, koska asiakas ei tiedä milloin saa tarvittavat tiedot käyntikorttia varten. Minun pitäisi pian tehdä graafisen työn näyttö, mutta en ole vielä hankkinut asiakasta. Tämän takia en osaa sanoa milloin siinä olisi deadline.

Mainosta maalausfirmalle

Kuva
Teemme tiimin kanssa asiakastyönä jt partner oy:lle mainosta lehteen ja facebookiin. Jt partner oy tekee sisä- ja ulkomaalauksia, sekä tapetointeja. Olen tehnyt monia luonnoksia illustraattorilla, mutta laitan tänne vain muutaman. Nämä luonnokset jotka laitan tänne, ovat tehty facebookiin sopiviksi. Tässä on yksi luonnoksista. Tämä luonnos on oma lempparini.

Moottorihuollolle käyntikortti

Kuva
Viimeisen viikon aikana olen tehnyt moottorihuollolle erilaisia käyntikortti pohjia. Käyntikorttiin tulevat tiedot eivät ole vielä varmistuneet, jonka takia en voi vielä loppuun tehdä. Tässä on käyntikortti pohja suunnitelmia joita ehdotan asiakkaalle. Aloitin myös tekemään hevostallille julistepohjia. Asiakas haluaa ainakin logon ja julisteita jotka teemme tiimin kanssa yhdessä. Tässä on ensimmäinen juliste pohja suunnitelma jonka tein. Tällä viikolla aion saada moottorihuollolle tarvittavat graafiset työt valmiiksi, mikäli tarvittavat tiedot varmistuvat. Yritämme myös tiimin kanssa tehdä hevostallin projektin valmiiksi ja valmistaudumme asiakas tapaamiseen.