Tekstit

Näytetään tunnisteella kuvankäsittely merkityt tekstit.

Vanhan mersun kuvaamista

Kuva
Sain erään asiakkaan oikeastaan aivan sattumalta, olimme kuvaamassa jenkkiautoa (kyseistä projektista kerron alempana blogissa.) ja eräs henkilö tuli juttelemaan ja kysyi voisinko kuvata hänen autoaan. Hän kysyi mihin laittaisi auton ja miten, pyysin häntä laittamaan samaan kohtaan missä kuvasimme jenkkiautoa. Räpsin noin 40 kuvaa, koneella sitten kävin kaikki läpi ja kuvia jäi noin 30. Niistä sitten katsoin viisi parasta ja muokkasin niitä adobe lightroomilla. Otin siis linssin vääristymät pois ja muutin värejä lähemmäs luonnolliseksi. Opin sen että eri autoja kuvatessa täytyy säätää kameran asetuksia, vaikka valo olisikin sama. Asiakas oli todella tyytyväinen kuviin ja olin itsekkin. Kuvista tuli juuri sellaisia kuin asiakas halusi. Tässä muutama otos tuosta mersusta

Senkkiä kuvaamassa puusepän nettisivuille

Kuva
Elikkäs, sain asiakkaaksi puuseppä Uolevi Nurmen, hän halusi kuvia tekemästään senkistä. Hän laittoi minulle viestiä facebookkiin laittamani ilmoituksen perusteella, jossa kysyin olisiko kenelläkään tarvetta esim. tuotekuville. Senkki oli sen verran suuri ja painava, että Uolevi toi sen itse meille koululle, ettei nostellessa tulisi kolhuja. Tässä on kuva paikasta johon järjestelin kuvausympäristön. Kuva siitä miltä näyttää kameran takaa katsottuna, tässä huomaa että kankaassa on ryppyjä ja pieniä roskia. Ne eivät onneksi haittaa kuvatessa. Tässä yllä näkyy kaksi kuvaa jotka sain otettua senkistä. Kuvaamisen jälkeen siirsin kuvat koneelle ja korjailin kameran tekemiä pieniä vääristymiä ja muita kuvaan ylimääräisiä jääneitä kohtia adobe lightroomilla. Tämä projekti oli mielestäni aika mukava ja helppo, sillä minulla oli valmiiksi mielessä miten minun kannattaisi kuvata. Myös asiakas oli tyytyväinen kuviin. Tässä  on linkki jolla pääsee katsomaan Uolev...

Light roomin alkeita

Miten tuon kuvat muistikortilta Muista käyttää raw kuvia käsitellessä 1. Laita muistikortti koneeseen tai kortinluku laitteeseen jonka kytket koneeseen. 2. Valitse library valikko ja vasemmasta alanurkasta import 3. Uncheck all- napilla ota aktiivisuus pois kaikista kuvista, se löytyy noin keskivaiheilta alhaalla. Kaikkia kuvia ei kannata valita, sillä se voi olla liikaa koneelle, jolloin kone voi kaatua. 4. Valitse muokattavat kuvat ottamalla ne aktiiviseksi ja ota taas import, tällä kertaa oikealta alhaalta. Aloita kuvankäsittely 1. Valitse develop valikko 2. Oikealla ylhäällä on histogram josta voit säätää valotus asioita, tai vaihtoehtoisesti sen alla olevista palkeista. Itse käytän histogramia.  Histogramista kannattaa valita laatikon yläkulmissa olevat kolmiot aktiiviseksi, sillä se ilmoittaa jos kuva meinaa palaa puhki joistakin kohdista. Alivaloittuneet kohdat kone näyttää sinisellä ja ylivaloittuneet punaisella.  Histogramissa on vasemmalta ...